perjantai 30. syyskuuta 2011

maanantai 26. syyskuuta 2011

Pötkö, sydänten prinssi



Syksyllä 2009 Sanna talutti Valmennuskeskuksen pihaan hurmaavan Eestinhevosruunan, Timmy II:n. Kun edellistä hevosta oli kutsuttu Makkaraksi, oli luontaisen siirtymän mukaan seuraavasta nelikavioisesta tultava Pötkö, mikäpäs muukaan. Ja Pötköksihän se poika osoittautuikin.

Muutaman Valmennuskeskuksessa vietetyn vuoden aikana Pökä osoittautui varsin vekkuliksi kaveriksi. Ratsastaessa herra toimi lyhykäistä murrosikävaihetta lukuunottamatta mitä mainioimmin, mutta vapaa-ajallaan Houdiniksikin nimetty poika jaksoi viihdyttää itseään mitä moninaisimmilla keinoin.

Ruokaa rakastavana kaverina oli jokseenkin tyypillistä löytää Pötkö siltä puolelta aitaa, jossa syötävää oli runsaammin jäljellä, olipa sitten kyseessä kaverin tarha tai vasta istutetun uuden laidunpalan ensimmäiset haivenet. Legendaarinen ylähuuli taisi olla sähkölle immuuni, sen verran monesta raosta sen avulla on ulos luikahdettu.

Jonkinlaisen identiteettikriisin valtaamana Pöde myös toisinaan unohti olevansa nuori ruuna. Etenkin laidunkaudella isäntä halusi pitää huolta laumastaan ja tuttu hirnahdus kajahti ilmoille tammojen, ruunien, koirien, naapuritallin hevosten ja lopulta myös autojen mennessä ohi.

Valmennuskeskuksen väki muistelee Pötkön tempauksia lämmöllä. Pökä valloittaa nyt uusia sydämiä Nakkilassa ja Sannan hevostelu-uralla odottavat uudet haasteet. Kun yhden hevosauton peräluukun sulkee, voidaan toinen avata.

- Maija

Kisoissa 2011.

Murrosikä.




<3

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kaijaponin työpäivä

Tosihoitajalla on omat harjat mukana.

Tänään Valmennuskeskuksesta työvuorossa oli Kaijaponi, kun Sähkötalolla Järvenpäässä vietettiin Valosirkus -päivää. Sillä aikaa kun vanhemmat shoppailivat muuttomyynnistä valaisimia ja sähkötarvikkeita, olivat lapset ratsastamassa ponilla. Mukana menossa oli tietysti Kaijan hovihoitaja Minttu, mukanaan vakiovarusteet: harjalaatikko ja hymy.

Aurinko jaksoi sateen yrityksestä huolimatta paistaa koko päivän ja väkeä riitti Kaijan kyytiin jonoksi asti.

Muuttomyynti Sähkötalossa jatkuu edelleen, käykäähän poimimassa valoa pimenevään syksyyn! Lämmin kiitos Tuomakselle, kun saimme olla mukana.

- Maija

Kaija jaksoi melassimehun voimin koko päivän.


Anna näki elämänsä ensimmäistä kertaa ponin, Molli ei vakuuttunut.



Kauppias itse.


Taluttajatäti Sonja.


Tihkusade yritti yllättää.


Väliaika, kahvia ja pullaa.


Molli melkein ratsasti.

torstai 22. syyskuuta 2011

Siirrytään jatkoajalle tilanteesta 2-2

Kahden astutuksen ja kahden ultran jälkeen tänään oli vuorossa Mamman tuomiopäivä. Se vihoviimeinen ultra, jonka tuloksesta puhuttiin etukäteen sanoilla "Häviävän pieni mahdollisuus, suhtaudutaan niin, että se on sitten positiivinen yllätys."

Ja positiivinen yllätyshän sieltä tuli. Ensi kesänä Valmennuskeskuksen väki karttuu yhdellä pienokaisella. Ja maailman paras pullaponi on siirtynyt jatkoajalle.

<3

-Maija


Yks tällainen....



.... tai tällainen saapuu Valmennuskeskukseen kesällä 2012.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Harleyn kisatili auki

Sunnuntaina Järssillä järjestettiin seuran sisäiset esteratsastuksen harjoituskilpailut. Harley ja Sanna lähtivät urhoollisesti tähtäämään kohti 70cm rataa. Mukaan lähtivät kisahoitajat Ada ja Rossu sekä allekirjoittanut kameramiehenä ja hevosenomistajana.

Hartsa nuuskuttaa Adan naamaa - vai toisin päin?

Radan kävelemisen ja verkkailujen jälkeen oli aika ryhtyä tositoimiin. Ja tosissaan Sanna toimimaan joutuikin.

- nyt vois sanoo, et aikamoinen työvoitto!
- joo, sait aika hyvin vääntää joka esteelle :D
- ensimmäinen meni hyvin, mut sitte alko ongelmat. Kauhee hiki!

Mitään ei siis annettu ilmaiseksi, mutta kunnialla selvittiin loppuun saakka ja sijoituksena oli neljäs yhden pudotuksen jälkeen 2. vaiheen ajan ollessa 53.11.

Nyt harjoitukset jatkuu ja rutiinia alle haetaan syksyn tulevista kisoista. Luokkana olkoon toistaiseksi se 70cm, jotta yli päästään kampeamalla vaikka pysähdyksistä :D

- Maija

"Siis eksä Maija ottanu mitään harjaa mukaan?"



"Tosta vasempaan, sitte toi okseri ja siitä tonne"

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kyl ny o kiva pan valjai hevosil...

.. sano Turkulainen ravimies, kun "jälkeen"-kuvia ladon edustalla napsi. Klo 12.00 kännykän kalenteri piipitti muistuttamassa ladon siivoustalkoista, joista oli Marinkan kanssa sovittu aiemmin viikolla. Sanna oli kutsuttu paikalle molempien toimesta, Ada äitinsä patistamana ja Tiina ajautui joukkoon täysin sivullisena uhrina satuttuaan "käväisemään" tallilla sopivaan hetkeen.

Kesällä valettu betonivahvike ladonlattiaan aiheutti kärryjen joukkopaon ympäri Valmennuskeskuksen tiluksia ja jätti jälkeensä epämääräiset tavararöykkiöt ladon pihaan, kun tavaraa piti siirrellä pois irrotettavien lattialankkujen tieltä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten before, in progress ja after -kuvia, olkaa hyvä:

Kärryparkki.

"Toi lava tosta tonne ja toi pöytä tosta tohon"

Entinen väliseinäke.

Puretun lattian jäämistöt.

Yhtä jos toista matkanvarrelle tippunutta.

Lato sisältä.

Ja toiseen suuntaan.

Työnjohtajan tuumaustauko.


Maija, Tiina ja pressullinen heinää matkalla loppusijoitukseen.

Sanna, Ada ja luudat.

Rehulava uudessa kodissaan.

Rimmerimies viimeistelee.

Piha jälkeen.

Kaikki kärryt sisällä.

Tila uudelle heinäkuormalle valmiina.

Jo kelpaa valjastella.
Ja alkavalla viikolla tehdään lisää parkkitilaa Valmennuskeskuksen pihaan, kun varaosan virkaa toimittanut pakettiautonraato noudetaan vihdoin ja viimein pois nurkista. Olemme onnellisia!

- Maija

lauantai 10. syyskuuta 2011

Mölylaukat 2011

- Maija onks meil jeesusteippii? 
- Ei taida olla
- Voi paska, ei me sit voida korjata mun housui.

Rikkinäisistä housuista huolimatta Valmennuskeskus Huuhtanen pakkasi kamat kasaan ja suuntasi kohti Siippoon harjoitusrataa. Alkamassa oli vuoden (ehkä kahdenkin) odotetuin kohokohta, Tuusulan hevosystäväinseuran järjestämät Mölyravit. Mukana olivat ensimmäistä starttiaan ajaneet Oiva (7v) ja Maija (29v), astetta rutinoituneemmat kuskit Marinka ja Sonja sekä omistajapuolta edustaneet Mirva ja Eeva ja apukätenä Kata. Hevoskantaa edustivat ponit Kaija&Lissu, kylmäverilähdössä elämänsä ensimmäiseen starttiin ilmoitettu Suikun Allu (16v), uraansa aloitteleva Aatu ja 5 vuotta starttaamattomien lähdössä Mamma.

- Se mikä unohtu kyydistä, ni sitä ei ainakaan Siippoon harjoitusradan myymälästä osteta.
- Ei, mut aina voidaan käydä siinä Nykästen myymälässä.

Ennakointi auttoi ja saimme kuljetuskaluston parkkeerattua puomin viereen ja apinalauman pois kyydistä. Marinka ja Kata kävivät noutamassa Lissuponin Petrin luota muun porukan valjastaessa päivän päätähtiä valmiiksi.

Suunsoitto kilpakumppaneille alkoi luonnollisesti jo hyvissä ajoin ennen lämmitystä, olihan Valmennuskeskuksen ykköstykki mukana ja voitto kotona jo ilmoittautumisvaiheessa. 

17.30 kokoonnuttiin perinteiseen ohjastajapalaveriin, jossa kerrattiin säännöt ja muistutettiin hyvästä kilpailuhengestä. Mukana oli paljon ensikertalaisia ja jännitys oli käsin kosketeltavissa.

- Äiti saaks siel ohittaa?
-Joo Oiva, saa siel ohittaa :)
- Mä voitan ne kaikki.


Ensimmäisenä radalla edustivat Oiva Lissu-ponin kanssa ja Sonja Kaijan kanssa. Elämänsä ensimmäistä starttia ohjastanut Oiva oli yhtä hymyä startista maaliin saakka. Kaijalle Mölkkärit toimi enemmänkin viimeistelyhiittinä lauantain koitokseen Turun poniraveissa.

- Tää laukkas kaks kertaa, mut ei kerrota kenellekään.
- Tääki laukkas.



Kolmanteen lähtöön oli kerätty valtaisat suorituspaineet, olihan kyseessä Mamman ja allekirjoittaneen ensimmäinen ja viimeinen yhteinen startti. Lähtölistojen ilmestymispäivästä asti Sonjalle ja Aatulle oli tehty selväksi, että voittoa on tästä lähdöstä turha lähteä tavoittelemaan, kakkossijasta saa taistella vapaasti.

- Aika komeen lähtölaukan otti toi mun varsa tossa.
- Joo, ja siis jos tää vaan ei ois laukannu molemmilla kierroksilla tonne takakaarteeseen, ni vitsi me oltais voitettu tää lähtö. Oli niiiin lähellä.



Voiton mentyä sivu suun, siirtyivät suorituspaineet Valmennuskeskuksen ainoasta voitosta Allun ja Marinkan niskoille. 16-vuotias Suikkulainen siirtyi suoraan ratsastuskentältä ensimmäiseen montéstarttiinsa.

- Jaaha, siellä se laukkaa nyt takasuoralla.
- Joo ja kato näköjään joutuu ihan kävelylle asti ottaa että saa alas. 




- Tää on just niin tätä, ku meidän ainoa toivo on jossain *tun Ranskassa.
- Niih, onneks se tulee kohta kotiin.

Valmennuskeskus Huuhtanen haluaa kiittää lämpimästi Tuusulan Hevosystäväinseuraa mahtavasta perjantai-illasta. Kiitos kaikille vapaaehtoisille työmyyrille, yleisölle ja tietysti paikalla olleille hevosille taustajoukkoineen. Tavataan taas vuoden kuluttua!

- Maija


Valokuvia (vaikkakin Valmennuskeskuspainotteisia) vapaasti kuvauskohteiden ja hevosten taustajoukkojen kopiotavissa löytyy Facebookista.

torstai 8. syyskuuta 2011

Viimeistelyt Mölyraveihin

Tällä viikolla on suoritettu Mamman kanssa viimeistelyjä perjantain Mölyraveihin. Tiistaina noudettiin emäntä laitumelta, lyötiin kenkään ja ajettiin syksyn peruskuntotreenit. Eilen hiitattiin ottamalla muutama täpäkkä veto kotiradalla ja tänään käydään vähän palauttelemassa maastoköpöttelyllä.

Perjantaille napsahti lähtörata 1, joka tällaiselle kärkipaikalla juoksemaan tottuneelle tähdelle onkin se paras paikka. Ajotaktiikkana mailin matkalle on napata heti terävästi keulat, heittää ohjat pois käsistä ja antaa Mamman painella sen minkä singeristä irtoaa. Takakaarteen puut antavat sopivasti suojaa kaarrelaukkaamiselle, joka toivottavasti saadaan aina aisoihin ennen etusuoran ja näköyhteyden aukeamista.

- Maija